Kuumeessa

rautio.fi/eshop

Lautakuume iski taas ihan ihme aikaan! Kallavesi on vielä ihan umpi jäässä, vain Kallansillan alla on sula spotti.
Flunssan vuoksi sinne en kuitenkaan ole päässyt lautaa uittamaan.

Kyselin sopivasta laudasta Rautio Sports:n Jarno Rautiolta, meidän luotto maahantuojalta.
Sen verran olin rajausta tehnyt, että laudan pitää olla Red Paddle.
Olin ensin ajatellut, että nyt on helppoa, mutta monta hyvää vaihtoehtoahan sieltä löytyi pelkästään Red:n laudoista. Loppujen lopuksi päädyin tuohon 10’6” Ride joka on niin sanottu all-round lauta.


Red Paddle Finland:n sivuilla laudat on hyvin jaoteltu eri käyttötarkoituksiin ja sieltä voi käydä katsomassa lautaa  ja tarvikkeita omiin tarpeisiinsa.

Red Paddle 10’6” Ride

Meillä oli aikaisemmin vain yksi pumpattava sup-lauta ja sehän tarkoitti sitä, että
reissussa meidän oli suppailtava vuorotellen miehen kanssa.
Harmillista, sillä kaikki seikkailut kauniissa maisemissa oli koettava yksin.
Kylmällä ilmalla säälitti rannalle jäänyt värjöittelijä eikä päässyt lähtemään kauemmaksi.
Ei tuntunut kivalle jättää toinen odottamaan rannalle omaa vuoroaan, milloin missäkin kelissä ja hyttysten syötävänä.

Toinen pumpattava lauta on ollut pitkään ostoslistalla, mutta aina on tullut jotain muuta
’tärkeämpää’. Tässä tilanteessa, kun kotimaan matkailu tuntuu varsin mukavalle vaihtoehdolle oli
uusi pumpattavakin tervetullut tuleville reissuille mukaan.
Nyt ei kummankaan tarvitse jäädä rannalle ruikuttamaan 🙂
Toivon huikeita reissuja ensi kesälle. Meillä on niin kaunista Suomessa ja laudoilla pääsee ihastelemaan sitä vähän eri perspektiivistä. Toivottavasti lomat menee läpi, niin että ollaan samaan aikaan kesälomalla…

Vaikka en ole vielä laudan kanssa vesille asti päässyt, niin käsiteltäessä se tuntui paljon kevyemmälle kuin esim. meidän pumpattava Starboard. Lautalaukku rullilla on myös aivan nerokas idea.
Voin vetää sen vaikka bussipysäkille ja lähteä bussilla johonkin muualle kuin lähirantaan.

En kokeillut vielä laittaa selkään tätä, mutta kantohihnat vaikuttaa hyvälle.
Hyvät on myös laukun nostokahvat, ne helpottavat nostamista takakonttiin.

Laudan kuvaus kopsattu maahantuojan sivuilta.

Jos voisit omistaa vain yhden Red Paddle Co-laudan, Ride 10’6” olisi se lauta, jota suosittelisimme sinulle – se on jo maailman suosituin ilmatäytteinen SUP.
Laudan suosio perustuu sen monipuolisuuteen. 10’6” Ride on suunniteltu kellumaan ja liukumaan helposti tasaisessa vedessä, ja laudan muodossa on juuri sopiva määrä kaartuvuutta, joka saa laudan surffaamaan pehmeästi ja ennakoitavasti aallossa, riippumatta siitä millainen suppaaja olet. Laudan 120mm/ 4.7” paksuus lisää laudan jäykkyyttä vaikuttamatta silti laudan kulkuun ja suorituskykyyn. Keulan cargo-kiinnitys viimeistelee tämän ikonisen paketin.
Uutena kaudella 2016 tulee MSL fuusiokomposiitti ja ilmatiivis päällyste. MSL:ssa sulatetaan toinen kerros kovakestoista polymeeria dropstitch-ytimeen raaka-ainevaiheessa. Tämä prosessi sulkee pois käsin liimaamisen mahdolliset virheet. Korkealuokkainen tuotantovaihe säästää melkein kaksi kiloa laudan painossa ja tekee laudasta jäykemmän matalammilla paineilla.

Kaikkien Red Paddle Co-lautojen mukana toimitetaan:

– Red Paddle Co-lautareppu
– Titan-pumppu
– Korjaussarja
– Ilmainen vedenkestävä suojapussi puhelimellesi

Titan -pumppu oli myös paljon parempi kuin meidän aikeisempi! Se kannattaa hankkia jos
tuskailee vanhan pumpun kanssa, sillä tämä säästää voimia.
Itse en paljon uskaltanut pumppailla flunssan vuoksi, mutta eron kyllä huomasi.
Lauta oli hetkessä pumpattu! Irtaalleen Titan -pumppu maksaa 79 €.

Vaikka meillä on leahshit molemmille, meillä on niin monta lautaa, että yksi leash lisää ei haittaa.
Ja mielestäni leash on oltava jos vesille aikoo lähteä. Päästään siis isommalla porukalla vesille.
Howzit leasheissä on paljon herkullisia värejä, mutta koska tää oli mun eka Redin lauta, valitsin tietenkin punaisen.

Leashes save lives

Kerroinkin aikaisemmin, että jos vielä ostan melan niin haluan sen ovaalilla varrella.
Alunperin oli tarkoitus ostaa miehelleni uusi mela.
Kun mies ei oikein osannut päättää, päädyttiin siihen, että hän saa tämän melan
ja minä saan tuon uuden Starboard Bolt Tiki Tech M S40 Oval:n.

Näin melaa kuvaillaan Rautio Sports:n sivuilla:

Bolt on kisa- ja retkikäyttöön suunniteltu kokonaan uusi melamallisto. Boltissa on erityisen paljon pitoa ja suuntavakautta. Se sopii erityisen hyvin kisa- ja flat water-käyttöön.

Tiki Tech-lapa:

– Korkeatiheyksinen PVC-ydin tekee lavasta vahvemman ja kevyemmän
– Koko melan pituinen UD-Carbon stringeri tehostaa lavan joustavuutta ja voimaa
– Melan lavan reunat on ABS-käsitelty, jolloin melan osuessa lautaan kumpikaan väline ei kärsi

Lavan koko: M – 540 cm2
Melan paino: 232 g

Hybrid Carbon-varsi:

– 10 % kevyempi ja vahvempi kuin vuoden 2015 vastaavat mallit
– hinnaltaan huokeampi kuin täyshiilikuituinen varsi

Varren jäykkyys S40:

– jäykkyydeen ja jouston välinen tasapaino suorituskyvyssä

Varren muoto – ovaali:

– tarkka ja kontrolloitu grippi
– muotoiltu istumaan käteen luonnollisesti, tuo kulkuun suoruutta
– ei teräviä kulmia kuten monissa muissa meloissa

Starboard Bolt Tiki Tech M S40 Oval

Olen aivan innoissani näistä! Ja onhan tämä hyvä sijoitus, yhteistä laatuaikaa vesillä!

Tekijä: Titta-Nina

Tarinaa rakkaasta harrastuksestani SUPpauksesta ja siitä kuinka se on vienyt minut mukanaan. Oikeastaan tässä vaiheessa voi sanoa elämäntapa ei harrastus. Toivotan tervetulleeksi mukaan kaikki lajista kiinnostuneet ja lajia jo harrastavat! Kiitos jo etukäteen jos jätät kommentin. Jos sinulla on jotain kysyttävää laita viestiä suppaus@gmail.com :) SUP's Up!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s