Kappale kauneinta Suomea

Kuopion keskusta

Tänään oli aivan mahtava SUP sää! Lähdimmen Saaristokadun jäätelökioskin rannasta liikkeelle. Ensin oli tarkoitus kiertää Saaristokaupunki, mutta koska mies ei tuntenut oloaan kovin hyväksi niin se jätettiin toiseen kertaan. Hän unohti aurinkolasit ja jotenkin vedenpinnasta tullut heijastus vaikutti hänen tasapainoon. Itselläni on käynyt joskus niin aivan peilityynessä järvessä.

Starboard

Näitä maisemia minulla on ollut niin ikävä!


Edessäpäin näkyy Väinölänniemi. Artic Trainers avaa sinne uuden SUP pisteensä.

Auringosta sai tänään nauttia ihan kunnolla! Nyt jo kannattaa muistaa laittaa aurinkosuoja vesille.
Hurraw merkillä on myös ihana luomu aurinkosuoja Sun Balm- huulivoide, jota itse käytän.

Lämpötila kohosi tänään kesäisiin lukemiin. Musta takki keräsi lämpöä polttavasti, mutta isolla selällä tuuli tuntui kylmälle. Olen vasta ollut virustaudin kourissa ja ääntä lähetee vieläkin vaihtelevasti, joten siinä mielessä ihan hyvä, että vaatetta oli! Jätin märkäpuvun pois, mutta uudet Billabongin surf legginsit pääsivät vesille ensimmäistä kertaa. Ne pitävät lämpimänä vaikka kastuivatkin yhden veneen aalloista. Samalla meinasi huuhtoutua myös GoPro 3-way varsineen veteen…Täytyy alkaa käyttämään kiinnikeitä veneliikenteen vilkastuessa.
Omista valinnoistani huolimatta, suosittelen pitämään vielä märkäpukua.

Tekijä: Titta-Nina

SUP's UP! Yhteydenotot suppaus(at)gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s