Kuvia, osa SADE

Kuka hullu se nyt sateella suppailis?

No, minä tietenkin! On tullut suppailtua niin vesi- kuin lumisateessakin.
Se ei oikeastaan ole yhtään hullumpaa vaan aika kivaa, minusta.
Erillainen elämys ainakin. Oikeanlainen vaatetus tekee siitä huomattavasti miellyttävämpää. Tihkusade jaksaa harvoin edes kastella.

Valkeisenlampi Kuopio

Vaikka ukkosta ei olisi sääennusteessa tai ukkostutkassa luvassa, seuraan silti kokoajan pilvien kehittymistä ja niiden muotoa.
Vesillä ei ukkosella kannata olla, sillä ukkonen iskee korkeimpaan kohteeseen. Suppailija on vedenpinnan yläpuolella helppo kohde salamalle.
Sadekuurot voi nostaa koviakin puuskia. Silloin saa tietenkin paremman treenin, mutta lähellä on hyvä olla rantautumispaikkoja jos sattuisi sitä tarvitsemaan. Merimiessäkkiin voi pakata mukaan pienen selviytymispakkauksen. Itselläni on lähellä paljon rantoja koko ajan.
Jos tarvitsisi, voisin lukita lautani jonnekkin ja hypätä bussiin palmuhousuissa. Ilmoitan myös aina miehelleni, että lähden vesille ja kun olen maissa takaisin.

pisara

Sateella voi olla tosi kaunistakin. Muistan kyllä pari viimeistä kesää, että sade on tullut jo kurkusta ylös. Liika on liikaa, mutta se ei harrastamistani estänyt. Yrittäjänä se ei kyllä naurattanut, mutta tuhat pistettä asiakkaille, jotka tulivat sateella suppailemaan!

Kallavesi

gopr2522-11395856335.jpg

gopr2522-330466174.jpg

sadepisarat

Viime kausi avattiin osittain sateessa. Päivä oli 5.4.2017.

GOPR2156-1

Kauden aloitus

Ja koko kesä oli märkä…

SadepäivänSUP

Vaikka takki näyttää märälle, se on vain pinnalta sitä. Takki pitää hyvin tuulta ja vettä, joten ei tullut kylmä.

Viime kesänä jos olisin jäänyt odottamaan täydellistä säätä, ei olisi tarvinnut suppailla montaa kertaa. Toisaalta, koska palan helposti nuo kelit sopii mulle eikä aurinko häikäise. Vesillä on myös tosi rauhallista tuollaisella säällä. Ei ole kiire kenenkään alta pois.

Voin hyvin samaistua luontodokumentaristi Petteri Saarion lauseeseen tässä dokumentissa kohdasta 44:50. Olin aika iloinen, kun kuulin tämän.
Välillä tuntui jo, että minussa on jokin mennyt pahasti pieleen, kun nautin näistäkin keleistä. 😀

Sadepisarat

Lumisade

Mukavaa lauantaita!

 

Tekijä: Titta-Nina

SUP's UP! Yhteydenotot suppaus(at)gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s