Muutos suunnitelmiin

Olimme viikon verran pois pohjoisesta. Sillä aikaa vesi oli laskenut huimasti ja suunnitelmissa ollut suppailureitti muuttui heti alkuunsa jo lähtöpaikan osalta.

Vesi vielä korkealla Rauhansillalla

Rauhansilta 26.6.-18

Rauhansilta 26.6

Vedenlaskun jälkeen

Rauhansilta 6.7

Muistin kalareissuilta tuon mudan olevan aika upottavaa, joten alettiin miettiä toista vaihtoehtoa lähtöpaikaksi.

Sama paikka keskiyöllä

Keskiyönaurinko

Kaukana edessä näkyy Ruotsin puolen vaarat.

Hietaniemi

Vähän matkan päässä on Hietaniemen uimaranta. Hiekkaa oli vedenlaskun myötä esillä enemmän kuin olen koskaan siellä nähnyt. Ranta oli upea. Tuuli teki rantaan pieniä aaltoja ja ilma oli ihanan raikas.
Ihan kuin olisi käynyt merenrannalla.

Hietaniemi

Hietaniemi keskiyöllä

En tykkää uida tuolla, koska iho jää aivan ruskeaksi ja se on tiukassa.
Ympärillä on paljon peltoja, veikkaan että se on yksi syy…

Suunnitelmissa on ollut jo vuosia meloa Ratasjärvestä kauniisti kiemurtelevaan Ratasjokeen ja siitä Tornionjokeen.
Viimeksi se oli jo melkein toteutua.
Se vaan on toteutettava veden ollessa korkealla, sillä lähempänä Tornionjokea Ratasjoki muuttui liian matalaksi ja kivikkoiseksi.  Pumpattavassa Starboard WindSUP 11’2 x 32″ Inflatable Fun laudassa on aika jäätävän kokoinen evä, sillä siihen saa myös purjeen kiinni (ja kölin, joka on kylläkin toinen samanlainen evä).

Reissu jäi nyt taas toiseen kertaan, mutta ei haittaa.

Tekijä: Titta-Nina

SUP's UP! Yhteydenotot suppaus(at)gmail.com

Yksi ajatus artikkelista “Muutos suunnitelmiin”

  1. Päivitysilmoitus: Hiekkaa näkyvissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s