Aikaa ja kelejä

11.10.2018

Uusi ihana työ ja reissut ovat pitäneet minut pois vesiltä.
Täytyy tunnustaa, että koska en ole aktiivisesti käynyt syksyllä suppailemassa niin pienikin viima tuntuu nyt tosi kylmälle eikä edes houkuta lähteä vesille. Aikaisempina vuosina aktiivinen karaisu on auttanut eikä jäidenkään seassa ole tuntunut koti-ikävää.

Pääsin pitkästä aikaa lähtemään vesille 11.10. Doris olisi reippaana tyttönä halunnut mukaan, mutta en tietenkään ottanut. Ensi kesänä sitten jos luoja suo meille vielä yhteisiä reissuja. Doris on siis jo 11-vuotias.

Keli suosi, ei tuullut eikä ollut kylmä.
Jotenkin vaan tauon jälkeen tuntui työlläälle ahtautuminen neopreeniin ja laudan kärrääminen rantaan. Olo ei ollut paras, sillä sitkeä päänsärky ja kipeä käsi eivät helpottaneet roudaamista. Matkalla törmäsin naapuriin joka puhuu aina liian kauan kun on lauta mukana, mutta nyt pääsin yhdellä lauseella ja matka jatkui. 😀

flättiä

heijastus

keula

Värit

Kivi

Heinät

Rakastan tuota rauhaa vesillä, mikä on syksyllä ja aikaisin keväällä.
Kiireettömyys, enää ei ole kaahaavia veneitä ja jettejä liikkeellä. Tai jos on, niin ei satuttu olemaan vesillä samaan aikaan.

Vesi on ihan super matalalla. En uskaltanut seisoa kuin ihan kaikista syvimmissä paikoissa, sillä nyt voi olla pinnan alla minullekkin uusia kiviä joista en vielä tiedä mitään. En muista koskaan minun aikana veden olleen noin matalalla. Ja tämä on nyt kuudes kausi.

dsc_19491209261431.jpg

dsc_2209401753292.jpg

Maisema muuttuu pikkuhiljaa, kun Saana tekee tuloaan.

Kävin minun lempisaaressa. Ajattelin, että jos olisin saanut vähän puolukoita piirakkaa varten. No ne oli kerätty hyvin, mutta saari oli taas sotkettu roskilla! Ärsytti tietenkin ihan hirveästi, en jaksa käsittää moista!
Sain siivottua ja kas aurinko alkoi pilkistää pilvien seasta. Siitä tuli hyvä mieli, kuin olisin saanut kiitoksen. 🙂
Voisin viettää tuolla vaikka kuinka kauan aikaa, se on ihana saari.

DSC_2196

Sain ihailla upeita värejä ja otinkin ehkä miljoona kuvaa.

Tällaisia kuulumisia pitkästä aikaa.
Toiveena on päästä vesille ainakin vielä kerran tai kaksi.
Katsotaan, miten onnistuu. Mahtavaa viikkoa kaikille! 🙂

Tekijä: Titta-Nina

SUP's UP! Yhteydenotot suppaus(at)gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s