Viides SUP kausi

Päästiinhän sitä viimein meilläkin vesille! Melkoista kädenvääntöä on ollut Kallaveden kanssa. Kyttäämämme paikka suli ja jäätyi ees taas. Yksi hukkareissukin rantaan tehtiin täysissä varusteissa pumpattavat katolla(kovat oli jäätyneet yhteen). No, nyt 5.4 onneksi kausi päästiin korkkaamaan ja laudat dipattua veteen. Näin aikaisin ei joka tapauksessa olla vielä kautta aloitettu!

Päivällä tuuli niin paljon, että en ajatellutkaan vesille lähtöä. Sitten yhtäkkiä huomasin, että puut eivät enää heiluneetkaan. Tsekkaus sääsovellukseen ja mahdoton kinuaminen, että vesille on päästävä. Kun sain miehen suostuteltua, laitoin SUP kamulle viestiä ja sitten mentiin! Onneksi minulla on yhtä ’hullu’ kaveri Anita, joka ei pelkää kylmää tai märkää! Tiesin, että alkaa satamaan, mutta silti piti päästä. Sade ei nostanut puuskia ja ilma oli ’lämmin’ +3 astetta. Jouduin lopettamaan viime kauden jäiden takia -5 asteessa Pyhäinpäivänä, joten +3 on lämmin!

_20170406_195053

Sateesta huolimatta ei tullut kylmä. Minulla oli märkäpuku ja 5 mm tossut, tossujen alla oli vielä Thermo Wetsoxit. Märkäpuvun päälle jätin ulkoilutakin, sillä sen huppu suojasi sateelta. Minulla kahdet hanskat mukana (toiset 3 mm neopreeniä), mutta lopuksi pärjäsin ilman hanskojakin. Ei näytä tyylikkäälle, mutta lainasin miehen krokseja, ettei tossut kastu kävellessä rantaan.

_20170406_183718

Kuvat meni suurelta osin pilalle sateen takia. Videot on lähinnä Gopron pyyhkimistä märkäpuvun lahkeeseen. Varsinkin, kun sade yltyi lopussa.

Pois lähtiessä kouraisin laudan vedestä kainaloon. Vesi ei tuntunut yhtään niin kylmälle kuin olin kuvitellut. Laittaisin silti paksumman märkäpuvun kuin itse tai vielä parempi olisi kuivapuku. Miksi minulla ei ole kuivapukua, syy löytyy aikaisemmista postauksista.

DSC_8518

Aina ei tarvitse auringon paistaa, että voi suppailla. Varmasti johtuu kauden eka kerrasta, että olin hymy korvissa sateesta huolimatta. Ja itse asiassa sen verran outo olen, että tykkään suppailla sateessa! Kesällä sade yleensä nostattaa kovemman tuulen ja puuskat, joten on oltava varovainen.

GOPR2156-1

Kun laudat oli saatu takaisin auton katolle, huomasi Anita, että ei enää sada! Näinhän se usein menee, mutta onneksi sade ei haitannut meidän menoa!

Näistä hetkistä osaa nauttia, kun on odottanut niin kauan. Silti vaikka maltti olisi samaa tasoa kuin minulla, pitää muistaa turvallisuus. Pitää tuntea taitonsa, vesistö ja kelit. Varusteiden on oltava kunnossa ja lautojen vakaita. Millään marketti laudoilla ei noihin olosuhteisiin tule lähteä!

Kuvia, osa Vedenalaista

perameri-hailuoto

Hankittuani Gopron, olen taas muistanut vanhan harrastukseni. Pienenä tykkäsin sukeltaa ja varsinkin meressä, jossa vesi on kirkkaampaa kuin järvessä. Meressä ei myöskään jalkoihin takertuvia vesikasveja tarvinnut säikähdellä.

Ylä- ja aluolella olevat videot on kuvattu Tornionjoessa. Sain kuulla, että alla esiintyvä kalalaji on mutu, suomen pienin särkikala.

sydan

Home is where your heart is ❤

valonpisaroita

Yllä olevat kuvat ovat myös Tornionjoesta.

Kuopion Leväsenlampi on aika rehevä, mutta viime kesänä se oli ihmeen kirkas. Video lammen vesikasveista täällä.

perameri

Matkalla pohjoiseen on minulle täydellinen pysähdyspaikka. Kuivaniemessä sijaitseva Merihelmi on merenrannalla. Ampaisen tietenkin aina tuonne rantaan. Tuntuu niin mahtavalle aina pitkän tauon jälkeen päästä edes kahlaamaan Perämereen.

Ei kyllä yhtään auta kesän kaipuuseen näiden kuvien katselu…

Peaceful @ Rauhalahti

Vesillä oli hiljaista jääkiekiekon MM-kisojen aikaan, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi!

En vain osaa istua jännäämään peliä vaan on oltava jotain actionia itselläkin.
Edellispäivän sateen jälkeen (hyvä, että puutarha sai vettä!) oli kiva päästä edes hetkeksi ulkoilemaan.
Meidän poika oli pitkästä aikaa käymässä kotona miniän kanssa. En olisi muuten raaskinut lähteä, mutta kun he ruuan päätteeksi sammahtivat, painelin vesille 🙂

Vesillä oli todella rauhallista. Yllätyin, kun näin kaksi miestä Rauhalahdessa laiturilla ottamassa aurinkoa.
Kaikki miehet ei katsokkaan jääkiekkoa? 😀
Rantauduin autiolle rannalle juomaan vettä ja suunnittelemaan seuraavaa etappia.
Kauhean kauan en raaskinyt olla poissa.

Empty beach

Laitoin tällä kertaa SUP Wheelsit laudan perään, ettei GoPro vahingossa kolahda meloessa niihin.
Gopro oli siis melassa kiinni lisäosalla. 
Varmaan tämä ja yksi häiriö tekijä sai minut unohtamaan leashin kiinnityksen!
Onneksi tuuli vain vähän, mutta lauta olisi silti voinut karata kauemmaksi jos olisin pudonnut jostain syystä veteen! Täytyy keskittyä jatkossa paremmin. Leash luo/tuo kyllä turvaa varsinkin yksin suppailessa enkä jättäisi sitä pois seurassakaan. 
Auringosta nauttiessa leikin samalla GoProlla ja upottelin sitä veteen. 

Liikkeellä olin Red Paddlen ilmatäytteisellä laudalla. Se oli niin mukava meloa, että

meinasin unohtaa, että olen pumpattavalla laudalla liikenteessä!

Ahvenia kiitos!

Parasta, mitä tiedän on päästä raittiiseen ilmaan permanentin ja hiuslakan katkuisen työpäivän jälkeen.
Nyt on monena päivänä tuulen puuskat olleet 10m/s ja olen odotellut, että ne illaksi laantuvat.
Pieni sateen uhka ei haittaa, jostain syystä tykkään suppailla sateellakin.
Laudalla vesillä ollessa on vaan otettava huomioon, että sadekuuro nostattaa kovemman puuskan.
On tiedettävä omat taidot, voimat ja tuulen suunta. Tämä siksi, ettei tule yllätyksiä oman jaksamisen kannalta. Takaisin meloessa sai todella meloa tuulta vastaan, mutta se ei tullut yllätyksenä. Rantautumispaikkoja oli koko ajan lähellä, vaikkakin tiesin kyllä selviäväni kotirantaan.
Silti kaikkeen kannattaa varautua ja nytkin minulla oli mm. tulitikut mukana (Pölhö oli lähellä ja siellä on muistaakseni polttopuita). Puhelimeen kannattaa ladata 112 Suomi -sovellus. Sovelluksen avulla soitettu puhelu välittää GPS-sijaintitietosi Hätäkeskukseen automaattisesti.

Olen saanut asiakkailtani vinkkejä paikoista, joista voisin saada ahvenia.
Ne toiveissa lähdin vesille. Laitoin tuulta- ja vettäpitävän takin ja neopreeni leggingsit jalkaan (mukavammat istuskella laudalla). Välillä seisoin laudalla (onkiessa), mutta kun se lähti liikkeelle, en uskaltanut seisoa jos lauta osuisi kiviin lentäisin kyydistä. Olisi pitänyt ottaa kahvakuula ankkuriksi, mutta koska olin SUP Wheelseillä liikkeellä ei lisäpainon roudaaminen kiinnostanut.

Se niistä ahvenista!

Se tunne, kun on roudannut kaiken vesille ja hetken päästä tilanne on tämä…
Onnistuin saamaan siiman niin sotkuun, että en saanut sitä tietenkään selvitettyä.
Hieman nolostutti, sillä rannalla lenkkeilijät pysähtyivät ihmettelemään touhuani.
Minä kun luulin, että noissa pusikoissa ei kukaan lenkkeile…

GoPro flättää ikävä kyllä aika paljon. Takaisin mennessä sai meloa ihan kunnolla vastatuuleen aallokossa.
Lyhyellä matkalla meni varmaan puolet pidempään kuin normaalissa kelissä.
Päivän vatsalihas treenit suoritettu!

Pileen menneestä onkireissusta huolimatta liikunnasta ja ulkona olosta tulee aina hyvä olo!
Jospa ensikerralla otan varasiiman mukaan. Leveä Whopper toimi kyllä hyvin tähänkin tarkoitukseen.
Kaiken tarvittavan saa hyvin mahtumaan kannelle. On olemassa myös kalastukseen tarkoitettuja SUP-lautoja himo kalastajille.

Kappale kauneinta Suomea

Kuopion keskusta

Tänään oli aivan mahtava SUP sää! Lähdimmen Saaristokadun jäätelökioskin rannasta liikkeelle. Ensin oli tarkoitus kiertää Saaristokaupunki, mutta koska mies ei tuntenut oloaan kovin hyväksi niin se jätettiin toiseen kertaan. Hän unohti aurinkolasit ja jotenkin vedenpinnasta tullut heijastus vaikutti hänen tasapainoon. Itselläni on käynyt joskus niin aivan peilityynessä järvessä.

Starboard

Näitä maisemia minulla on ollut niin ikävä!


Edessäpäin näkyy Väinölänniemi. Artic Trainers avaa sinne uuden SUP pisteensä.

Auringosta sai tänään nauttia ihan kunnolla! Nyt jo kannattaa muistaa laittaa aurinkosuoja vesille.
Hurraw merkillä on myös ihana luomu aurinkosuoja Sun Balm- huulivoide, jota itse käytän.

Lämpötila kohosi tänään kesäisiin lukemiin. Musta takki keräsi lämpöä polttavasti, mutta isolla selällä tuuli tuntui kylmälle. Olen vasta ollut virustaudin kourissa ja ääntä lähetee vieläkin vaihtelevasti, joten siinä mielessä ihan hyvä, että vaatetta oli! Jätin märkäpuvun pois, mutta uudet Billabongin surf legginsit pääsivät vesille ensimmäistä kertaa. Ne pitävät lämpimänä vaikka kastuivatkin yhden veneen aalloista. Samalla meinasi huuhtoutua myös GoPro 3-way varsineen veteen…Täytyy alkaa käyttämään kiinnikeitä veneliikenteen vilkastuessa.
Omista valinnoistani huolimatta, suosittelen pitämään vielä märkäpukua.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Sataa sataa ropisee!

Viime vuonna kausi loppui 6.12. Sen jälkeen vesille ei enää päästy.
Tänään kävimme perinteisellä Itsenäisyyspäivän suppailulla. Ilma oli tosi lämmin +4 astetta!
Viime vuonna samaan aikaan taisi olla nollassa.
Alussa satoi vettä, mutta se loppui puolessa välissä matkaa. Pärjäsin hyvin 5 millin tossuilla.
Miehen tossut taitaa olla 4 milliä ja hänellä vähän nipisteli varpaita.
Annoin miehelleni 3 millin neopreenihanskat ja itselläni oli ohuet nahkahanskat.
Ei niin mukavat kastuessaan, mutta lopuksi pärjäsin ihan ilman hanskojakin!
Edellisenä iltana kaavittiin enimmät lumet pois minun laudasta ja tuotiin se sulamaan kodinhoitohuoneeseen.
Ihan siksi, että saan kiinnitettyä siihen GoPro kiinnikkeen.

Tilasin varmuuden vuoksi kelluvan takakannen GoPro kameraani. Harmi, että kaikki on aina tilattava.
Täällä on todella huonosti saatavilla mitään, mitä tarvitsen…

En ole koskaan nähnyt tuota kohtaa noin tyynenä!

Ihan mahtava reissu! Mies harvoin sanoo täälläpäin, että ei huvita vielä lähteä kotiin!

Tunnustan, että minulla oli nyt vasta ekaa kertaa märkäpuku (5/3 mm) päällä ja ai, että se ahdisti!
Äkkiä siihen onneksi tottuu. Sen päällä minulla oli vettä ja tuulta pitävä takki.

En jaksa uskoa, että tämä jäisi tämän kauden viimeiseksi, vaikka tulisi kuinka hankalat työvuorot!
Toivon ainakin kovasti, että päästään vielä vesille!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!