Äitienpäivän SUP

On siis kevät, toukokuu ja hakkaan melallani jäätä. Muistelen kuinka viime äitienpäivänä ja jo pitkään ennen sitäkin tässä oli sulaa. Pääsi minne vain, mutta nyt melkein juutuin jäihin. Tietenkin tämän näki joku rannalle pysähtynyt lenkkeilijä, mitä lie miettinyt minun touhusta! 😀

_20170515_085632

Täytyy tietenkin olla tyytyväinen tuohonkin määrään sulaa, sillä hetki sitten tilanne näytti siltä, että lähirannasta ei pääse edes juhannuksena vesille! Nyt, kun huomasin lenkillä kuinka järvi olikin yllättäen sulanut. Jätin lenkin lyhyeen ja lähdin hakemaan SUP-laudan kotoa. En muista, milloin olisin kärrännyt sen niin kevyesti ja vikkelään rantaan 🙂 Onneksi on SUP Wheelsit!

 

Muutama pisarakin ripeskeli taivaalta, mutta ei niin, että olisi edes kastellut.

DSC_9420

Tämä kevät on ollut kyllä erikoinen ja hidas! Toivottavasti saadaan upea SUP kesä 2017!

Kallansiltojen alla

Varkauden reissun jälkeen palattiin takaisin tutun sillan alle. Sunnuntai suppailut melottiin melko viileän tuntuisessa ilmassa vaikka aurinko paistoi. Tällä kertaa ei kuitenkaan satanut vettä! Ihan mieletön fiilis jäi silti, vaikka varpaita nipistelikin kotimatkalla.

Tällä kertaa nautittiin myös iltakahvit laudan päällä. Tyrkättiin laudat ohuen jäämurskan päälle, ettei virta lähde meitä kuljettamaan ja nautittiin paikallisen Kakkutaide tilausleipomon macaronseista, jotka olivat aivan älyttömän hyviä!

Kallansiltojen luona käy tähän aikaan vuodesta paljon lintubongareita kameroineen ja kiikarineen. SUP-lauta olisi heillekkin aika hyödyllinen menopeli! Sillä pääsisi paljon lähemmäksi jään reunalla hengailevia lintuja.

Sula-alue on laajentunut kummasti, mutta alkaahan se käydä vähän tylsäksi. Olisi kiva päästä jo itse valitsemaan rannat ja reitit, mutta hyvä, että on edes joku sula paikka täälläkin.

Alla olevat kuvat kertovat, miltä Kallavesi vielä muutoin näyttää!

Varkaus

Kallaveden ollessa sillan alusia lukuunottamatta aika pitkälti jäässä vielä oli SUP kaverin pyyntö lähteä Varkauteen vesille tervetullut. Olin itsekkin katsellut Instagramista, että siellä on jo enemmän sulaa. Tätä päivittelin asiakkaidenkin kanssa töissä, että miten on mahdollista. Meillä on täällä ikuinen jääkausi ja noin lähellä on sulaa. Perillä kyllä huomattiin, että järvessä oli paikoin aika koviakin virtauksia.

Aivan huippu reissu! Ilmakin suosi meitä. Ikävä kyllä unohdin laittaa aurinkovoiteen. Nyt pitää jatkossa suojautua paremmin!

Kesällä voisi poiketa uudestaan Varkaudessa, se on varmasti nätti kesäkaupunki. Silloin Konttiravintola Mortonkin on auki. Nyt tultiin liian aikaisin, sillä avajaisiin oli vielä viikko. Tuohon on helppo poiketa suppaillenkin ja käydä haukkaamassa jotain hyvää.

Aika täydellinen päivä!

Viides SUP kausi

Päästiinhän sitä viimein meilläkin vesille! Melkoista kädenvääntöä on ollut Kallaveden kanssa. Kyttäämämme paikka suli ja jäätyi ees taas. Yksi hukkareissukin rantaan tehtiin täysissä varusteissa pumpattavat katolla(kovat oli jäätyneet yhteen). No, nyt 5.4 onneksi kausi päästiin korkkaamaan ja laudat dipattua veteen. Näin aikaisin ei joka tapauksessa olla vielä kautta aloitettu!

Päivällä tuuli niin paljon, että en ajatellutkaan vesille lähtöä. Sitten yhtäkkiä huomasin, että puut eivät enää heiluneetkaan. Tsekkaus sääsovellukseen ja mahdoton kinuaminen, että vesille on päästävä. Kun sain miehen suostuteltua, laitoin SUP kamulle viestiä ja sitten mentiin! Onneksi minulla on yhtä ’hullu’ kaveri Anita, joka ei pelkää kylmää tai märkää! Tiesin, että alkaa satamaan, mutta silti piti päästä. Sade ei nostanut puuskia ja ilma oli ’lämmin’ +3 astetta. Jouduin lopettamaan viime kauden jäiden takia -5 asteessa Pyhäinpäivänä, joten +3 on lämmin!

_20170406_195053

Sateesta huolimatta ei tullut kylmä. Minulla oli märkäpuku ja 5 mm tossut, tossujen alla oli vielä Thermo Wetsoxit. Märkäpuvun päälle jätin ulkoilutakin, sillä sen huppu suojasi sateelta. Minulla kahdet hanskat mukana (toiset 3 mm neopreeniä), mutta lopuksi pärjäsin ilman hanskojakin. Ei näytä tyylikkäälle, mutta lainasin miehen krokseja, ettei tossut kastu kävellessä rantaan.

_20170406_183718

Kuvat meni suurelta osin pilalle sateen takia. Videot on lähinnä Gopron pyyhkimistä märkäpuvun lahkeeseen. Varsinkin, kun sade yltyi lopussa.

Pois lähtiessä kouraisin laudan vedestä kainaloon. Vesi ei tuntunut yhtään niin kylmälle kuin olin kuvitellut. Laittaisin silti paksumman märkäpuvun kuin itse tai vielä parempi olisi kuivapuku. Miksi minulla ei ole kuivapukua, syy löytyy aikaisemmista postauksista.

DSC_8518

Aina ei tarvitse auringon paistaa, että voi suppailla. Varmasti johtuu kauden eka kerrasta, että olin hymy korvissa sateesta huolimatta. Ja itse asiassa sen verran outo olen, että tykkään suppailla sateessa! Kesällä sade yleensä nostattaa kovemman tuulen ja puuskat, joten on oltava varovainen.

GOPR2156-1

Kun laudat oli saatu takaisin auton katolle, huomasi Anita, että ei enää sada! Näinhän se usein menee, mutta onneksi sade ei haitannut meidän menoa!

Näistä hetkistä osaa nauttia, kun on odottanut niin kauan. Silti vaikka maltti olisi samaa tasoa kuin minulla, pitää muistaa turvallisuus. Pitää tuntea taitonsa, vesistö ja kelit. Varusteiden on oltava kunnossa ja lautojen vakaita. Millään marketti laudoilla ei noihin olosuhteisiin tule lähteä!

Talvi yllätti suppailijan

Neljäs SUP-kauteni loppui yllättävän aikaisin. Viimeiseksi kerraksi jäi Pyhäinpäivän sup. Tarkoitus oli kyllä jatkaa pidemmälle, niinkuin viime vuonna, mutta talvi tai pikemminkin jäät yllätti suppailijan. Vuosi sitten kausi päättyi jouluaattona. Niin hieno reissu se olikin, paras joululahja minulle.  Auringonlasku oli aivan upea! Ainakin livenä Kallavedessä SUP-laudan päällä ja vielä tonttulakki päässä! ❤

Vuosi sitten Itsenäisyyspäivänä satoi vettä, kuten alla olevasta videosta käy ilmi. Se ei meitä haitannut eikä pahemmin edes jaksanut kastella. Muistelen, että pärjäsin välillä jopa ilman hanskoja.
Tänä Itsenäisyyspäivänä on toisin, Kallavesi on jäässä.

sillan-alla

Vaikka sää näyttää ehkä jonkun mielestä synkälle, niin olen vähän omituinen, sillä saan sateessa hymyn huulille. En tosin silloin, kun hiukset on tosi hyvin ja pitäisi päästä äkkiä bussiin ja töihin 😀 Mutta, vesillä kaikki on toisin! Ei ole niin nuukaa, miltä näyttää.

Ylitin itseni, kun menin tuon ahdistavan matalan sillan alta (Anton Lindfors). En pidä siitä yhtään, mutta tein sen. Kaasuputket yläpuolellani jatkoin mieheni perässä, vaikka hetken ajattelin kiertää isomman sillan alta.

itsenaisyyspaiva15

On aika luovuttaa talvelle ja odotella into pinkeenä tulevaa kautta. Lohtuna voi katsella kuvia ja muistella kivoja reissuja, päivittää välineitä ja varusteita. Toki odotan kovasti, mitä uutta 2017 pitää sisällään lautojen ja melojen suhteen. Sairaus kai tämä on, kun haluaa aina jotain uutta.

 

hyvaa-itsenaisyyspaivaa
2014

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

 

 

Jäiden rippeitä

Jäät lähti 2.5 ’virallisesti’ Kallavedestä. Suurimmaksi osaksi jäät olikin jo lähteneet, mutta
koska virallinen mittauspaikka on satamassa niin se oli aukaistu laivojen avulla.
Jäisiä laattoja näkyikin vielä kellumassa. Ne kannattaa kiertää, ettei tule yllätyksiä.
Pienemmätkin jääpalat töksäyttivät eviin kovasti.
Hienoa jäätaidetta nuo pienet jääpalat. Yllättävän painavia myös.

Saaria, joissa vartioi lokki joka kulmalla kannattaa kiertää kaukaa. Lokit alkavat vihaisesti kiertää yllä jos menee liian lähelle. Ilmeisesti pesimäpuuhat on käynnissä ja ne suojelevat hautojaa kärkkäästi.
Viime kesänä nähtiin, kun veneilijä sai lokin kimppuunsa tuossa samassa paikassa.
Se oli aika hurjan näköistä ja meinasi päättyä ikävästi, sillä vene törmäsi melkein sillankaiteeseen!

Tuosta saaresta voi saada lokin kimppuunsa…

Aivan mahtavaa, kun päästään taas nauttimaan kauniista luonnosta ja liikkumaan!
Toivottavasti tänä kesänä näkyy enemmän muitakin harrastajia vesillä 🙂

Ei ole vuodet veljeksiä keskenään

Evä on vähän kärsinyt, kun olen jäänyt pari kertaa kivien väliin jumiin…

Tänään iski takatalvi Kuopioon. Aamulla ennen kuutta, kun heräsin ja katsoin ulos…’mitä piip’ tupsahti suusta.
Maa oli valkoinen ja taivaalta putoili valtavia lumihiutale rättejä.
Pellit on rutissu ja itsekkin melkein liukastuin matkalla bussipysäkille. Ei olisi ollut kiva kaatua märkään loskaan.
Huvittavinta oli, kun Facebook muistoissa oli viime vuoden eka kerta päivälleen vuosi sitten.
Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olimme kaverini kanssa suppailleet jo monet kerrat.
Kuvista päätelellen olen kulkenut märkkärissä ja Converseissa kuin se olisi kuuminta muotia 🙂
Vuodet eivät ole veljeksiä, niinhän sitä sanotaan ja se kyllä pitää hyvin paikkaansa!

Kaksi vuotta sitten.

Savilahti

Pitkälahti/Matkus

Koiravesi

Matkalla IKEAan 😉

Home beach 

Vuosi sitten.

Peräniemen Kasinon ranta

Jäätä on reilusti vielä noihin hetkiin verrattuna, mutta ne sulavat kovaa vauhtia!
Onneksi ollaan päästy jo kuitenkin aloittamaan kausi.