Road trip

Kallaveden sulamista odotellessa on pakko lähteä merta edemmäs kalaan.
Olen saanut hyviä vinkkejä sulista spoteista melojalta, joka liikkuu vesillä jo hyvin aikaisin keväällä.

Viikonloppu ei mennyt kuin strömsössä vaan tuli pari muuttujaa.
Minulla oli niin hirveä päänsärky kaksi päivää, että vesille meno jäi.
Leivoin ja pakkasin evässämpylät jo, mutta särky paheni niin, että oli pakko luovuttaa vaikka se ärsytti tietenkin. Käytiin kuitenkin ajelulla Jännevirralla. Sieltäkin pääsee jo vesille.

Toivo oli kova, että päänsärky ei jatku enää sunnuntaina. Minulla ei edelleenkään ole ajokorttia, joten olin aika onnessani kun mies lupasi lähteä käyttämään minua Suonenjoella.

Tänään oli ihana herätä, kun ei enää koskenut päähän ja päästiin matkaan.
Ilma ei ollut mitenkään lämmin, vain +2 astetta. Paikoin tuuli aika kylmästi.
Aurinko pilkahti välillä pilvien raosta, mutta vasta paluumatkalla paistoi nätisti.

Suonenjoki

Kapea mutkitteleva joki oli kivaa vaihtelua, varsinkin Kallansiltojen aluseen verrattuna. Uusissa paikoissa on kiva käydä, mutta en uskalla revitellä niin kuin tutuilla vesillä. Pitää tutkailla silmä tarkkana, kun ei tunne vielä paikkaa. Mieskin avasi tänään oman sup-kautensa. Oli kiva saada seuraa pitkästä aikaa. Bongattiin joenvarressa telkkiä. Suppailu ja melonta sopisi hyvin lintubongareille.

Silta

Sillan kupeesta pääsi kuivin jaloin vesille, mutta pois lähtiessä astuin huolimattomasti pienen jäälohkareen päälle ja jalka humpsahti nilkkaa myöden jäästä läpi veteen. Minulla oli Wetsox Thermot ja 5 millin tossut eikä tuo pieni kastuminen tuntunut missään.

Jäätä

22.04.2018

Matalikko

Jääsydän

Aika talvisen näköistä vielä!

Pajunkissat

BTW Noista evässämpylöistä, jotka on tehty Soppa 365 ohjeella Fantastinen leipä. Jos et ole vielä kokeillut, niin suosittelen! Vaikeinta ohjeessa on olla muotoilematta sämpylöitä. Se on kielletty! 😀 Eivät siis välttämättä kauniita, mutta parhaan makuisia, mitä olen tehnyt.
Suurimman osan jauhoista korvasin rouheisella sämpyläjauholla.

Sämpylät

Hyvää maanpäivää!🌎 #happyearthday

Talvi tulee

Follow my blog with Bloglovin

Vähiin käy ennenkuin loppuu.
En erityisemmin pidä tuosta sanonnasta, mutta tottahan se on.
Vielä kuitenkin pääsin vesille, 15.11.2017!

_20171115_192952674224037.jpg
Talventörröttjät

Minua palelsi koko aamun ja vedin viltin korviin asti.
Ei ollut mitään menoa, joten sain palella ihan rauhassa.
Aloin miettiä, että sama se olisi lähteä järvelle.
Kylmä kun oli sisälläkin. Liikkuessa kuitenkin tulee lämmin.

Märkäpuvun pukeminen on jotenkin vastenmielistä. Jouduin ’sparraamaan’ itseäni tyyliin, kyllä se sitten palkitsee järvellä. Ja näin kävi.

Ihan helppoa tuo SUP Wheelseillä kärrääminen ei ole, sillä vähäinenkin lumi tarttuu renkaisiin ja tekee kuljettamisesta raskaampaa ja vaikeampaa.
Onkohan Suomessa muita hulluja, jotka harrastaa tätä kärräämistä rantaan? 😀

dsc_526494376815.jpg
Fat Wheels…

Ohut jää oli alkanut taas ilmestyä järven pintaan. Se oli kuitenkin ohuempaa kuin viimeeksi  ja siitä olisi päässyt hyvin läpi jos olisi tarvinnut.

_20171115_1919331386213187.jpg

Järvi oli aivan tyyni ja ilma ihanan raikas.

dsc_53091963163509.jpg

dsc_53042029600522.jpg

Hetken päästä alkoi satamaan lunta. Aika hienoa!
Let It Snow soi päässä. Se oli jotenkin taianomainen hetki.

Välillä satoi lunta tiuhempaan ja olisi tarvinnut suojalasit, sillä
hiutaleet kävi silmiin. Se oli kuitenkin vain hetkellistä.

gopr2643-335058096.jpg
15.11.2017

Hyvää viikonloppua kaikille!

Suppailijan vaatekaappi

Vaatekaappini on saanut vähän väriä harrastuksen myötä, kuten kuvasta näkyy. 😂

Ihan ensimmäisenä ostin neon pinkin paidan näkyäkseni paremmin vesillä. Silloin sattui oikea intiaanikesä ja hieman jännitti suppailla, kun tuossa vastapäätä pusikossa istui sorsastaja pyssyn ja koiran kanssa. Se oli mielestäni vähän hullu paikka hänelle, vastapäätä venerantaa.

Märkäpukuhousuihin siirryn kokopuvun jälkeen. Ne toimivat myös kesällä esim. ongella ollessa ja muulloinkin jos on pitkään vesillä. Kastuessaan ne ovat lämpimät ja mukavat päällä. Paksuus vaihtelee millistä kahteen milliin.

Viimeisin märkäpukuni on kirkuvan oranssi. Vaikka siihen aikaan, kun käytän märkäpukua veneliikennettä ei oikeastaan ole tai jos niin todella vähän.

Välillä vähän huvittaakin se, mitä kaikkea sitä harrastuksen vuoksi pukeekin ylleen. Joka kerta on pieni huvituksen hetki, kun vedän Wetsoxit jalkaani. Ne on kyllä ehdottomat, kun kautta on tarkoitus venyttää ja aikaistaa.
Suosittelen lämpimästi!

Työskennellessäni tavaratalossa, iskin silmäni yllä olevaan takkiin ja sehän oli saatava. Siihen aikaan työvaatteeni oli aina mustia tai tummansinisiä. Oli aika kiva heittää vesille ihan toisen väriset kuteet niskaan.

Joskus meillä on ollut myös heijastinliivit päällä syksyllä. Laitoin heijastinnauhaliivin myös 6.12 tosin ihan turhaan, yhtään venettä ei näkynyt. 😂 Silloin sattui olemaan vain musta ulkoilupuku joka piti tuulta.

Shortsit on kesällä kivat suppailessa. Suosin neljään suuntaan joustavia malleja, sillä ne eivät häiritse päällä. Laudalla pystyyn nouseminen ja polvistuminen on mukavampaa, kun vaate ei tunnu missään. Kangas on kevyttä ja nopeasti kuivuvaa.

Ohuet surfleggingsit toimii viileässä kesäillassa.
Yllä olevat ovat helteellä viileät päällä.

Tykästyin aaltopäntseihin joskus niin paljon, että tilasin myös silloiseen puhelimeeni kuoret samalla printillä.

Näitä on kertynyt jo muutama…

Teknisiä paitoja ja toppeja löytyy nykyisin neon väreissä myös. Ne toimivat hyvin vesillä.

Kätevä on myös UV-suojan omaava paita varsinkin jos ei saa levitettyä aurinkovoidetta selkään asti. 😉

 

Suurimman osan SUP-vaatteistani olen ostanut talvella surffikauppojen alennusmyynneistä todella edullisesti. Vink vink! 😉

Viides SUP kausi

Päästiinhän sitä viimein meilläkin vesille! Melkoista kädenvääntöä on ollut Kallaveden kanssa. Kyttäämämme paikka suli ja jäätyi ees taas. Yksi hukkareissukin rantaan tehtiin täysissä varusteissa pumpattavat katolla(kovat oli jäätyneet yhteen). No, nyt 5.4 onneksi kausi päästiin korkkaamaan ja laudat dipattua veteen. Näin aikaisin ei joka tapauksessa olla vielä kautta aloitettu!

Päivällä tuuli niin paljon, että en ajatellutkaan vesille lähtöä. Sitten yhtäkkiä huomasin, että puut eivät enää heiluneetkaan. Tsekkaus sääsovellukseen ja mahdoton kinuaminen, että vesille on päästävä. Kun sain miehen suostuteltua, laitoin SUP kamulle viestiä ja sitten mentiin! Onneksi minulla on yhtä ’hullu’ kaveri Anita, joka ei pelkää kylmää tai märkää! Tiesin, että alkaa satamaan, mutta silti piti päästä. Sade ei nostanut puuskia ja ilma oli ’lämmin’ +3 astetta. Jouduin lopettamaan viime kauden jäiden takia -5 asteessa Pyhäinpäivänä, joten +3 on lämmin!

_20170406_195053

Sateesta huolimatta ei tullut kylmä. Minulla oli märkäpuku ja 5 mm tossut, tossujen alla oli vielä Thermo Wetsoxit. Märkäpuvun päälle jätin ulkoilutakin, sillä sen huppu suojasi sateelta. Minulla kahdet hanskat mukana (toiset 3 mm neopreeniä), mutta lopuksi pärjäsin ilman hanskojakin. Ei näytä tyylikkäälle, mutta lainasin miehen krokseja, ettei tossut kastu kävellessä rantaan.

_20170406_183718

Kuvat meni suurelta osin pilalle sateen takia. Videot on lähinnä Gopron pyyhkimistä märkäpuvun lahkeeseen. Varsinkin, kun sade yltyi lopussa.

Pois lähtiessä kouraisin laudan vedestä kainaloon. Vesi ei tuntunut yhtään niin kylmälle kuin olin kuvitellut. Laittaisin silti paksumman märkäpuvun kuin itse tai vielä parempi olisi kuivapuku. Miksi minulla ei ole kuivapukua, syy löytyy aikaisemmista postauksista.

DSC_8518

Aina ei tarvitse auringon paistaa, että voi suppailla. Varmasti johtuu kauden eka kerrasta, että olin hymy korvissa sateesta huolimatta. Ja itse asiassa sen verran outo olen, että tykkään suppailla sateessa! Kesällä sade yleensä nostattaa kovemman tuulen ja puuskat, joten on oltava varovainen.

GOPR2156-1

Kun laudat oli saatu takaisin auton katolle, huomasi Anita, että ei enää sada! Näinhän se usein menee, mutta onneksi sade ei haitannut meidän menoa!

Näistä hetkistä osaa nauttia, kun on odottanut niin kauan. Silti vaikka maltti olisi samaa tasoa kuin minulla, pitää muistaa turvallisuus. Pitää tuntea taitonsa, vesistö ja kelit. Varusteiden on oltava kunnossa ja lautojen vakaita. Millään marketti laudoilla ei noihin olosuhteisiin tule lähteä!

Pyhäinpäivän SUP

20161103_150254.jpg

Meinasin masentua, kun laudat olivat jäätyneet yhteen enkä saanut niitä yksin irti toisistaan. Miehen tultua kotiin kokeiltiin uudelleen ja laudat irtosivat hyvin toisistaan. Lautani oli lumen ja osin ohuen jään peitossa. Varsinkin jalankohdat sulateltiin föönillä. Ohut jää on todella liukas jalan alla ja käsien (noustessa seisomaan). Tämä huomattiin jouluaattona.

Ilman lämpötila oli -5 C ja tuuli 5 m/s. Saaristokadun jäätelökioskin rannassa oli aika isot aallot, mutta pujahdin pikkusillan alta toiselle puolelle. Aurinko laskeutui kauniisti ja lämmitti mieltä vaikka tuuli puhalsikin kylmästi selkään.

Edellisellä kerralla koettu ’äkkimatala’ kummitteli vielä mielessä. Olin yksin, joten varmanpäälle olin polviltani (inhoan sitä) jo hyvissä ajoin ennen saarta.

Saaren suojasta poistuessa ilma tuntui oikesti kylmälle. Kastunut lauta sai miltei heti jäisen pinnan ylleen, joten piti olla varovainen. Oli kyllä hienoa katsoa auringonlaskua, kun taivaalta alkoi tulla pienen pieniä lumihiutaleita. Lumisade ja auringonlasku laudan päällä! Hymyilyttää vieläkin.

dsc_7085.jpg

Mies tuli hakemaan minua autolla rannasta. Jäisen laudan kiinnitys katolle ei ole kovin helppoa. Onneksi se kuitenkin saatiin pysymään kattotelineillä. Pakkasella olisi ihan ehdoton olla Thulen SUP Taxi. Se on edelleen hankkimatta vaikka olen siitä kauan jauhanut.

20161107_170700.jpg
Wetsox Therms (paksumpi malli).

Testasin ensimmäistä kertaa Wetsoxseja ja hyvät on! Ne mahtui hyvin minun väljiin tossuihin ja helpottivat hieman märkäpuvun pukemista ja puvun pois ottamista. Järvellä ei nipistellyt lainkaan varpaita. Yhdistelmä oli myös huomaamaton vaikka kotona yksi sauma varpaanpäässä ärsyttikin niin ei enää vesillä. Minulla on paksumpi Therms versio, koska tapana on venyttää kautta mahdollisimman pitkälle ja aloittaa heti kun jäät lähtee. Suosittelen lämpimästi!